ELISABETH

KUNINGATAR ELISABETH

++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++  

27.1.2020

Hyvät ystävät

Nyt rohkenen julkaista tässä kohtaa asian joka selviää sen luettuasi.   Tämä uutiseni  kertoo siitä kuinka monenlaisten asioitten kanssa työskentelen kun haluan olla kaikessa vain Jumalan johdatuksessa. Eli kirjeestä jonka lähetin eräälle mailmamme tunnetuimmalle ja rakastetuimmalle henkilölle 13.2.2019

Kuvahaun tulos haulle kuningatar elisabet ikä

Teidän Kuninkaallinen Korkeutenne

Kuningatar Elsabeth

Rohkenen lähestyä teitä alla kertomallani asialla:

Olen Jumalan armosta jo kymmeniä vuosia sitten saanut esirukoilijan tehtävän rukoilla meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä monien kansojen ja niitten hallitsijoitten puolesta joita kulloisenakin aikana Pyhä Henki on sydämelleni antanut.

Olen ollut suuresti kiitollinen Jumalalle siitä, että myös Teitä Kuningatar Elsabeth olen saanut muistaa rukouksissani ja kirjoitankin nyt eräästä rukoushetkestäni Teille

Oli 16 pv. tammikuuta 2019 kun yöllä minut herätettiin sikeästä unesta ja sydämelleni sanottiin ”veljeni, veljeni nouse rukoilemaan Englannin kuningattaren Elisbethin puolesta.”

Nousin välittömästi ja riensin kodissamme olevaan rukouspaikkaani  jossa Pyhä Henki puhui uudelleen sanoen ”veljeni Olavi, rukoile nyt rohkeasti Elisabethin puolesta sillä minä Jeesus tahdon repäistä hänelle uskomani valtakunnan tuolta Euroopan unionista ulos.” Samalla hetkellä minut valtasi koskettava ilo siitä että itse Jeesus tahtoo tämän irtautumisen tehdä. Sillä olin jo pitkään rukoillut että Englannin kohdalla tämä tapahtuisi pian ja että nyt oli itse Kirkkauden Herra tuomassa vastausta näihin pyyntöihini.

Tuossa rukous hetkessä joka kesti kaksi tuntia minulla oli koko ajan kiitollinen mieli siitä mitä Jeesus tulee tekemään. Ja siinä iloitessani minulle annettiin myös ilmestys :

Teidän valtaistuimenne jossa Te istuitte oli koroitettuna hyvin korkealle ja alapuolellanne kuohui koko tuo EU mutta Te istuitte valtaistuimellanne kaiken sen kuohunnan yläpuolella ja siitä hämmästyin kun Teidän yllänne lepäsi suuri Jumalan Rauha josta raamattukin todistaa Fil.4:7 ”Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.” ja tuo Rauha oikein huokui Teidän kasvoiltanne ja siitä tiesin, että Jeesus vie päätökseen alkamansa irtautumisen Eu :sta . Näytettiin myös näky: ” oli valtava ehkä 100-200 vuotta vanha puu, se oli tammi ja Jeesus tuli ja repäisi sen juurineen irti maasta ja kova myrsky vei sen mennessään.” Matt. 15:13 …. ”Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois.”

Samaan asiaan viitataan myös 5.Moos.32:8 8.” Kun Korkein jakoi perinnöt kansoille, kun hän erotteli ihmisten lapset, silloin hän määräsi kansojen rajat…. ” Nämä Raamatun kohdat todistavat , että Jeesus tahtoo palauttaa ennalleen sen mitä Teidän hallittavaksenne Jumalalta oli uskottu ja päästää Teidän kansanne vapaaksi tuosta orjuuttajasta EU sta

Jos sopimusta ei EU kanssa synny ja ero tapahtuu niin on paljon mahdollista että Eu ei tule saamaan erostanne minkäänlaista hyvitystä sillä kun Jumalalta tämä irtaantuminen tulee niin hänenkö pitäisi maksaa tekemästään irroituksesta sakkoja.

1 Kun. 20:11 ’Älköön se, joka vyöttäytyy miekkaan, kerskatko niinkuin se, joka sen riisuu’.”

Ja vielä huomaan, uutisissa myöskin täällä Suomessa kerrotaan, että Englanti on ajautumassa täydelliseen kurjuuteen ja kaikki yritykset pakenevat Englannista pois. Älkää uskoko heitä jotka tällaista peloittelua kylvävät Kun tämä irtautuminen on tapahtunut tulevat myöskin siunauksen ajat aivan niin kuin tapahtui Suomelle yli kuusikymmentä vuotta sitten kun sota Neuvostoliittoa vastaan oli päättynyt ja Suomelle määrättiin hirvittävät sotakorvauskset maksettavaksi. Ja kuinka Suomi sodan hirvittävien vahinkojen korjaamisen aikana maksoi myös kaikki Neuvostoliiton vaatimukset jo ennenkuin määräaika oli edes kulunut umpeen. Näin Jumala kääntää kansojen kohtaloita ja näyttää kunniansa niinkuin hän on sen aika ajoin näyttänyt kansakuntien historioissa. Olisi paljon kirjoitettavaa mutta tässä kaikkein tärkein

Siksi vielä lopuksi toivotan teille Kuningatar Elisabeth Jumalan siunausta ja Jeesuksen Kristuksen Armoa ja Laupeutta kaikissa toimissanne. Muistan myös rukouksissani koko teidän kuninkaallista perhekuntaanne.

Teitä uskossa Jeesukseen rakkaasti rohkaisten

Olavi Mäkelä

Oli koskettavaa kun muutaman viikon päästä sain suloisen kiitoskierjeen Kuningatar Elisabethilta. Tästä rukoustaistelusta olisi paljon kirjoitettavaa sillä se on vienyt myöskin paljon aikaani. Jumala antoi myöskin minulle muutamia uskollisia esirukoilijoita tämän asian voittoon saattamisksi. Kiitos myöskin Ristolle ja Miialle jotka tekivät käännöstyön Suomesta Englanniksi. Joku saataa ihmetellä miksi kirjeessä nimi on kirjoitettuna kahdella tavalla.No kun nimi kirjoitetaan ja lausutaan  näin.

Nythän tämän tammikuun viimeisenä päivänä Englanti lähtee Eu:sta

Katselin päiväkirjoistani ja siellä on ainakin 5-6 merkintää jossa rukouksissa Jumala on näyttänyt Elisbethin kasvot ja kehoittanut rukoilemaan hänen puolestaan Samoissa yhteyksissä olen myös saanut kehotusta rukoilla prinssi Wiliamin ja hänen perheensä puolesta. Koskaan ei ole ollut kehoitusta Carlesin puolesta. En tiedä miksi

15.03.2020

Lueppa tuosta edellisestä kirjoituksestani Kuningatar  Elsabethille. Siinähän olen 16.1.2019 kirjoittanut hänelle kirjeen ja kertonut hänelle tulevasta ajasta jossa  koko Eu ja eurooppa kuohuu korona ruton kynsissä ja nythän se on jo tältä osin totta.

Ja entä nyt kun koko Eurooppa on kaaoksessa Venäjän hyökättyä Ukrainaan

8.9.2022

Hän on poistunut keskuudestamme

Vuosia sitten Häntä haastateltiin eräässä uutislähetyksessä ja toimittaja ivallisesti tivasi (kysyi) häneltä ”te kuulemma rukoilette Jumalaa” siihen Elisabeth vastasi napakasti mutta rakkaasti ” ei vaan Jeesusta tulee rukoilla” Se oli rohkea todistus. Samoin kun seitsemänkymmentä vuotta sitten hänet kruunattiin Englanin hallitsijaksi hän antoi omaehtoisen lupauksen ”olkoonpa kuninkuuteni lyhyt taikka pitkä minä jätän sen ja itseni Jumalan mitattavaksi”. Ja Jumala mittasi sen niin etten muista onko Raamatussakaan ainuttakaan kuningasta joka olisi siihen yltänyt Daavidkin hallitsi vain 40 vuotta ja joku toinen 50 vuotta. Kun Elisabethin kuolemasta annettiin ilmoitus kansa oli kokoontunut paltsin edustalle ja Jumala kruunasi palatsin  korkeimmalla mahdollisella merkillään sateenkaarellaan. Korkein merkkihän on Jeesuksen Kristuksen risti mutta mitä se hyödyttää ihmistä vaikka niitä montakin kaulassa roikkuisi mutta Elisabethilla se oli hänellä sydämessään se on Jeesus Kristus.

Nyt hän on saanut laskea ajallisen elämän raskaan valtikan ja kuten raamattu sanoi vanhurskaasta kuninkaasta  ” Ja hän kuoli päästyänsä korkeaan ikään, elämästä, rikkaudesta ja kunniasta kyllänsä saaneena ” ja on odottamassa vanhurskasten ylösnousemista.

Onnellinen sinä Elisabeth nyt osastasi olet. Jumala siunatkoon jäljelle jääneitä rakkaita perhekuntalaisiasi kuin myös Englannin kansaa.

Joh. 15:115. Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi: että mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, hän sen teille antaisi.

 Kuvassa Bucinghamin palatsi etuaukio ja siinä oleva patsas jonka päällä ylinnä on valtava kullattu enkeli ja joka kaikenlisäksi näkyy ik. seisovan kaaren päällä vasemmassa laidassa sateenkaaria näyttää olevan kaksi päällekkäin

3.7.2023

haluan tälle rakkaalle sivulle vielä kirjoittaa kuinka taivaasta edelleen on moneen kertaan kehoitettu rukoilemaan Englannin kansan ja Elisabethin jälkipolven prinssi Wiljamin ja hänen perheensä puolesta että Jeesus tulisi heille todeksi niinkuin oli isoäidilleen. Sillä isoäidin rukoukset ovat tallella Jumalan muistokirjoissa ja Jumalan säätämykset ovat sellaisia että hän kutsuu täältä maan alhoista niitä jotka ovat puheyhteydessä hänen siis Jeesuksen kanssa ja Pyhä Henki osoittaa ja opettaa mitä meidän tulisi rukoilla. Muistan usein kun raamatussa sanotaan ” Mooseskin huusi Herraa avuksi vaikka ei suutansa avannut”   Muutama päivä sitten näytettiin jälleen toistamiseen kuinka veljekset Wiljam ja Harry olivat sopineet riitansa ja halaten pyysivät toisiltaan loukkaamisen anteeksi ja lähtivät iloiten jatkamaan elämäänsä. Sitä koska tämä sovinto tapahtuu on Jumalan asia ja aika.